Ilmestyykö simperi lauantaina pääsiäisestä piittaamatta? 7. Janne Salon s. En ilmeisesti ole ainoa, jolle n9 ei aukea. 38. Piilokirjain Z6 puuttui, kun en tiennyt kuvavihjeen Z1 eläimiä aiemmin. kaplas 22. Tämä oli malliesimerkki siitä millainen tosi valkea ristikko pitääkin olla, ei täynnä niitä tyhmiä sanaväännöksiä (puuttuvia kirjaimia, kirjaimet tai tavut väärässä järjestyksessä, kirjaimet korvattu pisteillä yms. Piilokirjain tarkoittaa ristikossa ratkaisusanan jonkun kirjaimen esiintymistä niin, ettei se risteä lainkaan toisen ratkaisusanan kanssa. 8. Nainen on siis ollut hieman t_t_. 8. Muuten poikittaisen sanan pitäisi ratkaista mistä nimestä on kysymys. Muutama kohta vielä: S. 11. Laukkua vetävän tyypin ratkaisu ei nyt aukea, vaikka vaan yksi piilokirjain. Uusi 1. Sitä ei korvaa pelkkä VANNISAI. Kaakko kuvavihjeineen ja muutama piilokirjain muualla sekä vihje - vastausanayhteys jäävät odottamaan keskustelua täällä tai mahdollista anatomiaa. Yussuf 15. 2022 klo 16:33. Ruutu G8 kätkee sisälleen sellaisen kuvatuksen, josta en saa mitään selvää. Vielä pitäisi keksiä piilokirjain naisnimelle T14. Oli kaikkien aikojen toiseksi vaikein loppuun saakka ratkomani pahis. 10. 2023 klo 22:22. "Hän on käynyt tyttöporukalla vähän tuulettamassa ja aamulla, muistamattomana vieraasta osoitteesta herättyään, on olotila kovin nolo ja hämmennystään peittääkseen hän työntää sitten kielen ulos ja pyrkii lyömään leikiksi koko homman. 2022 klo 17:13. 2021 klo 16:08. Ansku 30. Poikittainen sana on tosiaan vaakasana ja siinä on piilokirjain, muistaakseni (taas! Rikoksenuusija!) toisena. Vika uhkaa minullakin tulla kahteen kertaan, tosin toisessa niistä on piilokirjain. Ritva 23. Minua jäi vaivaamaan 2 saamaani ratkaisusanaa: S 9 LINNI ja K 21 PULSKIA. 2023 klo 05:56. 8. Lainaus: 8. 2. Olen näkevinäni kuvassa jonkinlaisen piikin tai piikin kärjen, jossa on ruuvimaista kierrettä. 7. Moni jättäisi tässä tilanteessa ruudun tyhjäksi yrittämättäkään arvata, mitä kirjainta laatija on tarkoittanut. HS 3177. Jiikoo 9. mamma 28. Vaikeustason koin annettua alempana. Jotain virhettä voi olla muissa vissiin. Yksi piilokirjain puuttuu, en hahmota ollenkaan mitä on kuvassa OP20-21. 11288. Ratkojista löytyy tälle jälkiosalle vaihtoehtoja paljonkin, yhdeksällä eri piilokirjaimella. 2017 klo 14:00. 8. Tarkista piilokirjain, että siinä on oikea konsonantti. Anonyymi. Samaa mieltä. anna h 2. Joskus. Hän on käynyt tyttöporukalla vähän tuulettamassa ja aamulla, muistamattomana vieraasta osoitteesta herättyään, on olotila kovin nolo ja hämmennystään peittääkseen hän työntää sitten kielen ulos ja pyrkii lyömään leikiksi koko homman. Kuvan löysin googlesta melko helposti arvaamalla sukunimen. 2021 klo 23:48. Ylläpito 15. Pertsa 9. Hankala paikka Simbergin keskiaukeamassa, s 12 ja osin s 13. 2016 klo 14:01. KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3274. SK 20/2017 vasemmalla keskellä kahdessa pystysanassa on piilokirjain. 11. 16. Jondalar 6. Pidentänyt karavaania -vihjeen piilokirjain puuttuu vielä. Онлайн книга - Тайна рукописи: 12/07/2012 23:31. Kiva piilokirjain. 2022 klo 17:30. Ratkaisusana, ilman että piilokirjainta tässä paljastan, on R*IKKA. Ei pahimmasta päästä, koskapa täyttyi aamupäivän puolella. 2021 klo 20:16 Korttimaa sana oli eka minkä ristikosta täytin. 7. Ranskan kartan vihjepiste on ok. 70. When you find it, write your name and date in the logbook. -vihjeiden osalta. Etunimi T21 oli ensimmäisenä mieleen juolahtanut ja minulle tuntemattoman tussintekijän nimikin. net. 7. anna h, aakkosten loppupäästä konsonantteja kokeilemalla pitäisi aika pian löytyä. Olisi reilua hyväksyä kaksi ratkaisua. Singeligolfarillekin tuo swingaajan piilokirjain on pieni mysteeri. Täytetty jo kahteen kertaan, mutta valmista ei vain meinaa tulla! Tein illalla HS Viikko -nettilehdestä paperitulosteet ja tuhertelin niihin kirjaimia katsellen toisella silmällä Hero-kanavalta 26 vuoden takaista Beck-sarjan ensiosaa. 2021 klo 08:34Keräsen muokkaajissa puuttuu yksi piilokirjain, ei ihan vaikeimmasta päästä tämä mutta sitä piiloa on vielä mietittävä. 14 KEVÄÄN KORVILLA). Yksi piilokirjain jää siinä arvattavaksi, jos risteävät ja karttapiste hoksattu. välein. Virkku 16. lienalle! Kyllä se sana tarkoittaa nimenomaan naarasta, varmaan Sinun on tarkistettava muut sanat. Piilokirjaimen kera laitoin sellaisen sanan, jota varten on oma toimistokin. Aakkosten lopussa oleva konsonantti on ainoa, jossa olisi edes vähän järkeä. Vaakaruutuja on sama 27 kuin tässä HS 3158:ssa. 5. Todellakin. Kuten edellisetkin jättiristikot, tämäkin on vaikeudeltaan kokonaisuutena ottaen keskitasoinen. 2023 klo 10:23 On tätä hierottukin jo tovi. 2021-01-18 02:05:34. 11162. 1. Sanaris OyPelikaani-ristikot. Muuten valmis,mutta vas. Näissä lainausmerkkivihjeissä lienee hyvä muistaa, että lopullinen ratkaisusana on yleensä vihjeestä tulevan sanan synonyymi tai siitä muuten johdettu sana. Palaessa kynttilä alenee, mutta sanani kuvaa sitä epäilyttävästi. 5. 2005 klo 13:22. Idea oli mainio, ja selvisi että kahdesta linnusta oli kahdet kuvat, toisesta jopa samalla nimellä. Nainen kuvassa G5? 20. V W 12 vaakunanpuolikas kiittää jostakin. Viimeiseksi jäi roikkumaan koillisosaston 'sukua¨¨-sanan piilokirjain, varmaankin siihen tulee se, mikä ilmeistä on, mutta olisikohan paremminkin 'kansaa' ollut asiallisempi vihje? Toisaalta, ainahan kaikki ovat jotain sukua. Olen arvuuttelua itsekin harrastanut, mutta perusteellinen selvittely alkoi minulta toden teolla erään IS:n ristikkoa Sanarisin foorumissa koskevan kommentoinnin jälkeen. Toivottavasti kohta ei olla kortteleissa. Molemmat oikein ja varmasti. Näistä monellakin pystyy toki konstruoimaan yhdyssanan, mutta yksikään ei tunnut tarpeeksi mielekkäältä. 2023 klo 08:53. Etusivu Keskustelut Ristikot + Muut aiheet + Ketjujen koosteet Ristikkoarkisto Artikkelit Ristikon anatomia Pakinat Ristikkosanat Keskustelusäännöt Yleisiä kysymyksiä Ota yhteyttä. Löytyisikö apuja! Saamassani viimeisesdä versiossa. Ulkomuistista en muista mikä sana siihen tulee (enkä kertoisi vaikka muistaisin) enkä sen vihjettäkään. 2023 klo 19:00. Pieni vihje olisi tervetullut. V14 piilokirjain myös puuttuu. En jaksa tapella enää yhden piilokirjaimen kanssa. 2016 klo 14:01 Enpä huomannutkaan aamulla, että kuukausiliite ilmestyi viikkoa aikaisemmin kuin normaalisti. 3. Sanalle voidaan johtaa merkitys vertaamalla sitä muihin sanoihin. 2023 klo 16:51. S12 alempana kankea! piilokirjain ei millään löydy. 2021 klo 00:30. 8. 10. 96. J Takala 18. Siitä viis, vaikka nyt jokin piilokirjain menee vikaan. En ilmeisesti ole ainoa, jolle n9 ei aukea. Ja sukunimiä taas aivan liikaa, plus että muutenkin niin erisnimipainotteisia nämä aulikset. 2021 klo 09:18. Piilokirjain menee arvaukseksi. Arvauksrn sijaan olisi hyvä saada vinkkiä ideasta. Matti 16. 2023 klo 22:22. Vastaussanakin on vielä vajaa (piilokirjain). Tosin se ei liity isä/poika kuvioon. 20 € ei minusta ole sen huvin väärti, jonka perjantai- iltaisin saa ratkoessaan jokaviikkoista ristikkoa. 4. Eki 12. Jiikoo 21. Vihjeen T1-2 ratkaisusanan kolmas kirjain on piilokirjain. 5. Pitää vielä hiukan pähkäillä, kun kirjain numero 6 on niin lähellä tuota kohtaa, että on paras varmistua ennen lähettämistä”Jäi mainitsematta, että tykkäsin myös Parkkisen piiliksestä, vaikka yksi piilokirjain (sanassa p3) odottaa yhä valaistumishetkeä. 4. 2023 klo 09:30. 2023 klo 11:52. 6. En joskus löytänyt netistä sanajohdannaista OTATUTTAA käytetyn netissä. Sain juuri valmiiksi Simbergin "Luovasti luonnossa" ristikon. Iranissa päästiin jo kylätasolle. Mikäs tämä piilokirjain on kohdassa H6 eli Pasin perässä? Vaikuttaa oudolta. 4. Positiivisinta on hauska pääkuva-aihe. Tollon piilokirjain vielä puuttuu. 2022 klo 13:24. 7. Muista että vihje pitää lukea A L. amatööri 20. Elva 30. 6. ja 6. 2023 klo 09:30. Lainaus: 31. 2023 klo 10:36 Lainaus: 54. Marco Poloinen 9. Käteen kasasta osui HS 2898 22. Ei ole ainakaan Anssi. 6. kaplas 5. Kravattimies 14. 9. Iisakin ristikot › Iisakin Ristikot 10/2023. Pitää vielä hiukan pähkäillä, kun kirjain numero 6 on niin lähellä tuota kohtaa, että on paras varmistua ennen lähettämistäYksi piilokirjain pitää vielä kaivaa netistä. 2021 klo 10:30. Liikaa kummaa kuuklattavaa. 2022 klo 18:00. 8. ssa,jossa voi olla mikä tahansa vokaali (i,e,u), kiikkaus keikkaus tai kuikkaus. Potter 3. Oli kyllä aikamoinen puurtaminen, vasen ylä-ja alaosa olivat tosi kinkkisiä, samoin kuin koko. Mimma 14. Mukana outoja fimoja ja pikkujuttuhin liittyviä karttavihjeitä. Ongelma oli se, että VUORILTA PALANNEEN MAASTOA ratkaisusanan 5. 4. Piilokirjain tarkoittaa ristikossa ratkaisusanan jonkun kirjaimen esiintymistä niin, ettei se risteä lainkaan toisen ratkaisusanan kanssa. Vierailija 29. . Siinä vain 1. Kuva-arvoituksista minulle vaikeimmaksi osoittautuivat. Hankala kohta on tuossa keskellä. Pelikaaniristikot › Punainen Pelikaani 4/2022. 10. Meinasin jättää kokonaan 3141:n väliin. 2015 klo 20:54. Piilokirjainten johdalla en varsinaisia laadintavirheitä ole Sanarisin tuottamissa ristikoissa havainnut, mutta joissakin ristikoissa on paljon alku- ja loppupiiloja. Sateinen aamu kului mukavasti. Hassu juttu, sain lehden käsiini jo viime viikon maanantaina, käsittääkseni monta päivää ennen kuin muut. Joskus saattaa käydä niin, että. 10. Rune, sen nro 11 sain viimeisenä ratkottua. Yussuf 15. Paljastettakoon sittenkin, mistä kiikastaa. Vielä tosin puuttuu yksi piilokirjain, kun 'intin neljäs' ei avaudu. Annetaan siis vaikeudesta täydet pinnat. Jiikoo 9. uusi 6. Olin laatinut koviksen, kun tsekkauksessa ihan keskeltä paljastui orporuutu. Vaikeustason koin annettua alempana. Ulrike. tuffa Porist 15. Itselläni vielä A 4 tajuamatta. 2014 klo 07:53. Vihjeestä T7 sain olemukseen nähden hieman yllättävän ratkaisusanan, mutta mikäpäs siinäkään! 2. Valikko VALIKOT. Kiitos Elva. Hieno tuotos taas Skytältä! Hykerryttävät sanaketjut pääkuvasta ja muutamia makea vihje: normivintiöitä?, irvisti ankarasti, ---enn--, istuvien enkka. Noin kymmenen Google-vihjettä. Z19-20 ratkaisu syntyi piilokirjainta lukuunottamatta risteävistä. Olen ennenkin kehunut parivaljakkoa Holopainen/Kurkela. - minulla mustavalkokopio. Miksikään tietyksi hahmoksi kuvan perusteella pikkutyttöä on vaikea ajatella. 7. Mannerheimin ratsu taisi olla näöltään sellainen -eikai nimeltään. 2022 klo 18:20. Komppaan edellisiä postaajia. Rampe 30. Sanaristikko. 2021 klo 21:34. 12. Kuvavihjeen C16 ratkaisusanan piilokirjain puolestaan puuttuu: pääni on niin tyhjä, että näen kuvassa pelkkiä nollia. 2022 klo 09:03. Huom. Ani 29. Siitä puuttuu piilokirjain vieläkin. Mielestäni se oli myös laadukas Heli Kärkkäisen ulkoasua myöten. Valikko VALIKOT 11266. 10. En utele vinkkejä, vaan kysyn, onko ko. Piilokirjainten johdalla en varsinaisia laadintavirheitä. Koskenniemellä (vai kuka se oli) lienee asiaa sivuava runo. Elva, 4) mietityttävät, samoin. 30. Muutamia kivoja vihjeitä taas on. 2023 klo 10:00. Yksi piilokirjain jäi epäselväksi visaisessa aukeamassa, mutta arvaamalla toivottavasti meni oikein. Jos sinulla on risteävät oikein, niin piilokirjain on helppo arvata. Rampe, L1 on ollut hyvin vaikutusvaltainen henkilö uskovaisten keskuudessa. Tarkistuksissa yksi kirjainehdokkaani (T24) vaati vaihtamisen. 7. 2023 klo 11:46. Molemmista sanoista on poistettu M-kirjain. Tämäkin on huono asia. Kun kyseessä on IS eikä Punainen Pelikaani, tehtävä. Siitä sanasta esiintyy parikin kirjoitusasua ja tsekkasin juuri, että ratkojiin on laitettu eilen(!) kilpaileva ehdotus. 2021 klo 12:28. Annan tarvittaessa vinkkejä yksilöityihin vihjeisiin. . Iso S:lle tiedoksi, että piilokirjain oli toinen kirjain. Yksi piilokirjain vielä puuttuu vihjeen AAPUAS keskeltä. 2023 klo 11:52. Näistä monellakin pystyy toki konstruoimaan yhdyssanan, mutta yksikään ei tunnut tarpeeksi mielekkäältä. Ei ole kuin yksi piilokirjain, mutta ei löydy Mutta jatketaan etsintöjä. Minulla jäi O1-vajaarinkulaparista vahva epäily, kun (yhdys)sanaan sattuu piilokirjain ratkaisussani. 2023 klo 10:54. 2023 klo 21:39. Lähellä onnistumista – ja silti aivan liian kaukana! Uusi piilismaakarikomeetta Henrik Lahtinen on osoittautunut minulle vaikeaksi vastustajaksi muissakin julkaisuissa. ↶ Takaisin aiheisiin Siirry alalaitaan ↓. Miellyttää nykyisin näissä on harvinaisuuksien vähäisyys, olisiko se jopa laatijan tavoitteena? Vihjekuva U5 on aika näkymätön paperilla ja HS-digissä. Hauska rustikko!! Minäkin tykkäsin, siitä plussaa laatijalle. Intin neljäs kuulostaa helpolta nelikirjaimisen sanan vihjeeltä. 1. Muutama kohta vielä: S. Vierailija 29. 2005 klo 13:22. Katsoin A. Voimisteluliike, käytetty kuvakin löytyy googlella. 2020-10-17 23:39:57. 2017 klo 14:00. 9. 07. Kiitokset!6 kirjaiminen sana jossa 1 piilokirjain, siihen tosin ei sovi kuin yksi mahdollinen joten sana on ratkottavissa vaakavihjeillä (jos osaa) Minä ratkon Avun ristikot paperisina ja vain kryptot lähettelen tuosta sähköisestä versiosta, poikkeuksena nyt tämä 51/14 Suurristikko. Helsingin Sanomat ristikot 3141 ja 3142. tapio 8. Aakkosten kirjaimet eivät tunnu riittävän. 27. Tuomas L. 110. Perjantaita jo mennään, joten infoa viikonlopusta. En tällä hetkellä ole IS Extran tilaaja enkä osta irtonumeroita. 7. 6. 6. Yllättäen ekana. Muissa ruuduissa mielestäni vihjeitä vastaaviin sanoihin johtava kirjain. kravattimies 21. Aiheluetteloon. Skytän prinsessatarinan sain valmiiksi, yksi kysymysmerkki jäi kuitenkin. 2023 klo 08:59. Siitä puuttuu piilokirjain vieläkin. Ei tämänkertainen ristikko ainakaan helpoimmasta päästä ollut. 2023 klo 09:30. Kuolan kiveä en löydä vaikka googlasin mitä, kirjain puuttuu. Näkee hikisiä painajaisia, joissa kollegat ja asiakkaat. Lehdestä kerrotaan: Loppupäässä Vaalamo/Kärkkäinen, Salokangas, Holopainen/Kurkela, Hakonen, Keränen, Liljeroos, Lähteenmäki sekä aukeamana. Yleisluonteiset keskustelut › Ilmo Juhani Liljeroos -tiimin arvoitus. Pikatoiminnot; Foorumit. Jatkan myöhemmin. HS 3252. Tapio 21. 10. Yksi sokea piste sen muuten lahjomattomassa silmässä oli. Samaa mieltä työläydestä. Piilokirjain puuttuu. Tosin se ei liity isä/poika kuvioon. Tässä on mahdollisesti tavoiteltu samaa kuin eräässä Antti Skytän IS Kovis -ristikossa: ÖREÄ > ATALA. 20 € ei minusta ole sen huvin väärti, jonka perjantai- iltaisin saa ratkoessaan jokaviikkoista ristikkoa. 10 -15tkm. 2009 klo 20:17. Viimeisenä sain ruutuunsa piilokirjaimen N11, joka tuotti keinotekoisen makuisen mutta yhtä kaikki hyväksyttävän pystysanan. Ratkaisusana itsessään on kelvollinen, mutta vaatisi eri vihjeen. PM 1. tehtävät. Lähtösanat ovat MÖREÄ > MATALA. KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3196. amatööri 20. 9. Perjantain lehdessä ristikko yleensä on. Ei ihan läpikirjoitusjuttu. 2023 klo 09:12. Toni Pitkälän kolmonen! 2. ↶ Takaisin aiheisiin Siirry alalaitaan ↓. Alhaalla on. Sitä koilliskulmaa olen kummastellut pitkät tovit, eikä valaistumista ole tullut. Eikä vihjeistäkään ole ollut apua. Muutenhan tämä oli sieltä helpommasta päästä, kuten melkein aina nämä "Tapahtui"-ristikot. ja 4. Kyseessä on Hannu Salokankaan ristikko, joille tyypillistä on todella hyvin keksityt, tavanomaisista älykkäästi poikkeavat, nokkelat vihjeet, ja joiden nautittavuus perustuu nimenomaan oivalluksiin. Miehen vierellä näkyy hänen kylkiluustaan tehtyä puolisoa. Lissu 8. Sanaristikot › 1. Punainen Pelikaani 4/2021. 5. 2022 klo 08:19. Minullakin viimeiseksi jäi pääkuvan viimeiset sanat.